Arki

Jokaisella nuorella on käytössään noin 20m2 kokoinen huone omalla lukolla. Huoneet ovat valmiiksi kalustettuja ja jokaisessa on oma jääkaappi. Halutessaan nuori voi tuoda mukanaan omia huonekaluja. Nuorilla on käytössä yhteinen keittiötila, wc:t, suihkutilat ja sauna. Yhteisessä olohuoneessa on mahdollisuus television katselun lisäk¬si pelata biljardia. Henkilökunta pyrkii aktiivisesti ohjaamaan nuorta erilaisten harrastusten pariin, tällä halutaan mahdollistaa nuorten kiinnittyminen yhteiskuntaan myös mielekkään harrastuksen kautta.

Tuetun asumisen työntekijät auttavat nuorta selviytymään päivittäisessä arjessa. Toiminnan päämääränä on auttaa nuori itsenäi¬seen elämään, jonka tukena on oma sosiaalinen verkosto. Yhteistyössä Jyvässeudun eri koulupaikkojen kanssa jokaiselle nuorelle etsitään sopiva opinahjo, jotta nuori tulisi tulevaisuudessa toimeen omillaan. Lisäksi nuorta opastetaan ja autetaan työpaikan ja harjoittelupaikan saamisessa. Jokainen nuori huolehtii oman huoneen sekä yleisten tilojen siisteydestä, omien pyykkien pesusta sekä ruoanlaitosta. Näitä kaikkia tuetaan tarpeen mukaan. Nuori huolehtii kokonaisvaltaisesti omaan elämäänsä liittyvistä asioista tukenaan ammattitaitoinen aikuinen.